Tarvaspään ateljeelinna
Tarvaspää on taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) suunnittelema ja rakentama ateljeekoti, nykyinen museo Espoon Laajalahdessa (lähellä Helsingin rajaa, Munkkiniemen suunnalla).
Kun kävimme Tarvaspäässä kesällä, siellä oli meneillään näyttely nimeltä “Tahdon tehdä kaiken itse”. Se nauratti äitiäni, sillä kuulemani mukaan “Ammi ite!” on ollut aikanaan erään tomeran taaperon tunnuslause, joka on jäänyt perheessämme vähän sellaiseksi lentäväksi lauseeksi.
Mielestäni oli hauska yksityiskohta, että alle viisikymppinen Gallen-Kallela oli miettinyt jo suunnitteluvaiheessa, että Tarvaspää voisi toimia tulevaisuudessa museona. Täytyy itsekin pitää mielessä tällainen pitkäjänteinen ajattelutapa, jos suuren suuri lottovoitto joskus osuu kohdalle ja pääsisi suunnittelemaan oman ateljeekodin.
Museosta löytyy paljon tietoa Tarvaspään suunnittelusta ja vaiheista vuosien varrella, esimerkiksi pieniä kylttejä, jotka kertovat rakennukseen aikanaan tehdyistä muutoksista. Vaikkapa ateljeen seinään oli merkitty oven paikka, josta oli ennen kulku puiseen työverstaaseen. Se oli myöhemmin purettu ja ovi muurattu umpeen.
Tarvaspäätä on 1920-luvulla remontoitu laajasti. Ennen kuin Gallen-Kallelat muuttivat viereisestä Villa Linuddin huvilasta Tarvaspäähän, rakennettiin sinne esimerkiksi keittiö, kylpyhuone, sauna ja pyykkitupa. Keittiö purettiin pois myöhemmin kun tila muutettiin museoksi.
Ymmärrän, että museokäytössä tilan auringonvaloa täytyy rajoittaa, mutta tällaisissa rakennuksissa herää aina ajatus, kuinka hienolta rakennus näyttäisi täydessä luonnonvalossa kylpiessään!
Katso vielä edellisen kuvan oikeaa yläreunaa, näetkö pienen ikkunan?
Kun siirrytään kerrosta ylöspäin ja hauskasti laskeudutaan pääportaikosta muutama askel alas kylpyhuoneeseen, päästään tuon ikkunan äärelle kurkkimaan!
Tornin kattotasanteen kerrotaan olleen aikanaan ahkerassa käytössä, mutta nyt sinne ei turvallisuussyistä ollut yleisöllä pääsyä.
Yllä kuvassa on oikealla Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1899 suunnittelema Liekki-ryijy. Ryijy on kudottu alkuperäisen suunnitelman mukaan 1965 ja sen on valmistanut Suomen Käsityön Ystävät.
(Pssst. Hvitträskin inspiraatioretkeltä voit bongata Eliel Saarisen Gallen-Kallelalta häälahjaksi saaman Liekki-ryijyn.)
Tarvaspäässä luettavissa olevien infojen mukaan taiteilija itsekin osasi kutoa, mutta enimmäkseen hänen suunnitelmiaan toteutti vaimo Mary. Alla seinällä ja lähikuvassa Toukka-ryijy.
Gallen-Kallelan museon vieressä olevasta, 1859 rakennetusta Villa Linuddista ja siellä toimivasta Cafe Zoceria Tarvaspäästä löydät aiemman inspiraatioretken jutun täältä.
Tarvaspään aukioloajat ja näyttelytiedot voit tarkistaa Gallen-Kallelan museon sivuilla.